Ota yhteyttä!

tiistaina, tammikuuta 24, 2012

Musiikkitarina Prinsessa ja Viisauden Portti



Loppuvuoden ja uuden vuoden ensimmäiset viikot olen koonnut yhteen puvustusta musiikkitarinalle Prinsessa ja Viisauden Portti! Tarina saa ensi-iltansa Järvenpään teatterilla sunnuntaina 19.2.2012! Siellä voitte tavata mm. kuvassa kurkistavan hirvittävän lohikäärmeen! :)


Mikko Perkoila & Vinkulelu


Lastenmusiikkikokoonpano Mikko Perkoila & Vinkulelu on vakiinnuttanut toimintansa ja tekee siis keikkoja pikku hiljaa. Vinkulelun soittajina ovat Rista Tuura (viulu) ja Mika Seppänen (sello). Lastenmusiikissa harvinaisemmalla soitin-yhdistelmällä yhtye saa ilmoille sekä kunnon räimettä että lyyrisempiä sävyjä. Yhtye soittaa myös vinkuleluja ja pitää haluttaessa uusiosoitintyöpajoja.
Juuri nyt yhtye valmistelee läpikotaisin laulettua, soitettua ja roolitettua musiikkitarinaa Prinsessa ja Viisauden Portti. Näyttämölle ja keikoille tämä noin 45 minuutin produktio saadaan loppukesällä. Sama tarina julkaistaan myös levynä vuoden 2011 aikana. Sekä tarinan laulutekstit että musiikki ovat Mikon käsialaa.
Teksti täältä http://www.perkoila.net/


Hamustiina