tiistaina, joulukuuta 22, 2009

Joulun viettoon!

Vanhan myyjäiset onnistuivat näin ensikertalaiselta vallan hyvin. Nyt on tiedossa mitä uudistuksia tarvitsee ensi vuodeksi tehdä. Mutta nyt on aika siirtyä myyjäisistä joulun viettoon! Palaan asiaan tammikuun alussa uusien juttujen kera. Työhuoneeni on auki tammikuun puolen välin jälkeen, tervetuloa!
Ja rauhallista joulua <3

tiistaina, joulukuuta 15, 2009

VANHAN JOULUMYYJÄISET 09





Sunnuntaista lähtien on HAMU.n tuotteita ollut saatavilla myös Helsingin Vanhan Ylioppilastalon perinteisissä joulumyyjäisissä. Paikkanamme on yläkerran Galleria-aula, ulko-ovesta oikealle. Paikkani jaan Studio ILOna:n Susannan kanssa. Susannan tuotteita on myös myynnissä Järvenpään Keltaisessa Kammarissa.
Viime lauantaina osallistuin Järvenpään Vanhankylänniemessä järjestettyihin joulumyyjäisiin, mukavin seurauksin. Saatiin iso hyvä mainos Vanhalle Suksitehtaalle Keskiuusimaahan! Harmi, että juttu oli kirjoitettu vähän lannistavaan sävyyn, sillä minusta tapahtumalla on valtavasti potentiaalia.

Kuvat ovat Keskiuusimaasta ja pöydästämme Vanhalla ylioppilastalolla.
HAMU. ja Studio ILOna löydät ensi sunnuntaihin asti Vanhan myyjäisistä!

Tulkaa moikkaamaan! :)






perjantaina, joulukuuta 11, 2009

JOULUMYYJÄISET!


HAMU.n toiminta on nyt alkanut ja ensimmäisenä myyntitapahtumana toimii Järvenpään Vanhankylänniemessä sijaitsevan Stålhanen kartanon joulumyyjäiset! HAMU. on paikalla lauantaina 12.12.2009 klo 09.00-18.00. Myyjäiset järjestetään Yläpytingissä, joka on aivan kartanon vieressä. Tarjolla on paljon erilaisia tuotteita, joten tulkaa jouluostoksille ja tutustumaan! Lisää infoa joulumyyjäisistä ja Stålhanen kartanosta löydät osoitteesta http://www.stalhane.fi/.

Myyjäiset jatkuvat Stålhanessa myös sunnuntaina, mutta silloin on HAMU. jo vaihtanut osoitteensa Helsingin Vanhalle Ylioppilastalolle, jossa myyntipöytä on kukkuroillaan uusi tuotteita koko ensi viikon eli 13.12-20.12.2009! Linkistä pääset suoraan Vanhan joulumyyjäisten kotisivulle!



HAMU.n tuotteita on nyt myynnissä myös Keltaisessa Kammarissa Järvenpäässä ja Pisarassa Kiteellä. Näihin tunnelmallisiin sisustusliikkeisiin löydät linkit blogisivun vasemmasta yläkulmasta.

Tule tutustumaan ja tekemään yksilöllisiä jouluostoksia mistä tahansa myyntipaikasta!

Hanna Mustonen, HAMU.
Suksitehtaankatu 2, 04420 Järvenpää